Siirry sisältöön

Jelena Kosareva

Pitkä kokemus pieneläinsairauksista

Olen pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri ja erityisesti perehtynyt sisätauteihin.

Valmistuin eläinlääkäriksi Viron maatalousyliopistosta vuonna 1994 ja suoritin myöhemmin laillistumiskoulutuksen Helsingin yliopistossa, saaden praktiikkaoikeudet vuonna 2000.
Koko työurani olen tehnyt pieneläinpraktiikkaa sekä Virossa että Suomessa. Aloitin työni Eläinsairaala Aistissa vuonna 2008.

Urani alkuvaiheessa kartutin osaamistani tutustumalla eri klinikoiden toimintaan sekä hankkimalla käytännön kokemusta ulkomailla, muun muassa Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä.

Sisätaudit ja ultraäänitutkimukset

Erityisosaamisalueitani ovat sisätaudit ja ultraäänitutkimukset. Lisäksi hoidan mielelläni onkologisia, iho- ja korvapotilaita sekä teen peruspehmytkudoskirurgiaa.

Pidän tärkeänä jatkuvaa ammatillista kehittymistä ja osallistun säännöllisesti koulutuksiin sekä Suomessa että ulkomailla.

Jatkokoulutukset

Keskeisiä jatkokoulutuksiani ovat;

Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkärin tutkinto (Helsingin yliopisto)
ESAVS:n Oncology I–III -kokonaisuus (2015–2017)
Esaoten “Advanced Ultrasound in Veterinary Medicine” (2022)
ESAVS Diagnostic Ultrasound II (2024) ECVIM-kongressi (2025, Maastricht).

Potilaslähtöinen hoito

Työssäni pyrin aina löytämään potilaalle parhaan mahdollisen hoidon kuuntelemalla omistajaa ja huomioimalla kokonaisuuden. Minulle on erityisen tärkeää potilaan lempeä ja rauhallinen käsittely – ja olen iloinen, kun potilaat tulevat vastaanotolle mielellään.

Vapaa-ajallani arkea ilahduttavat kaksi “punaista paholaista”, irlanninterrieriä, joiden kanssa harrastan aktiivisesti agilityä, rally-tokoa ja metsästyskoirien jäljestämistä.